Marketanpuiston tarina

Ajatus näyttelypuistosta syntyi vuonna 1996, jolloin alueella sijaitseva ruotsinkielinen puutarhaoppilaitos, silloinen Överby trädgårdsskola, oli oppilastyönä aloittanut puiston suunnittelun ja rakentamisen. Samaan aikaan Viherympäristöliitto etsi pääkaupunkiseudulta aluetta, jonne rakentaa näyttelytoimintaa ja kun yhteiset tavoitteet löytyivät, solmittiin oppilaitoksen kanssa yhteistyösopimus ja tavoitteeksi asetettiin näyttelyiden järjestäminen ammattilaisille ja harrastajille. Projektia veti Seppo Närhi. Marketan näyttelypuiston varsinainen rakentaminen aloitettiin vuoden 1997 alussa. Kun idea vuosittain järjestettävistä tapahtumista ja pysyvästä näyttelypuistosta yhdistettiin, mukaan saatiin heti kymmeniä yrityksiä, jotka olivat valmiita rakentamaan alueelle osaston.

 

Marketanpuiston yleissuunnittelun sekä 15 osaston yksityiskohtaisen suunnittelun toteutti Hanna Hentinen. Puisto jaettiin suunnitelmassa pieniin tontteihin, ja tontin varannut yhteisö vastasi oman alueensa suunnittelusta, toteutuksesta ja ylläpidosta. Puiston yleisten osien rakentamisesta vastasi Puutarhapalvelu Aksola & Hannonen Ky. Puistoa laajennettiin vuonna 2003, ja laajennusosan suunnittelusta vastasi Katriina Arrakoski.

 

Vuonna 2001 perustettiin Marketanpuiston ystävät ry -yhdistys hallinnoimaan 7 hehtaarin maa-aluetta ja puiston toimintaa. Yhdistys vastaa edelleen puiston ylläpidosta ja kehittämisestä.  Marketanpuiston ystävät ry:n puheenjohtajana toimii Sirpa Hertell ja toiminnanjohtajana Märta Angervuori. Puiston jäseninä on yrityksiä, yhdistyksiä ja yhteisöjä.

 

Vuonna 2016 vihittiin käyttöön restauroitu lampola-rakennus Marketanpuiston hulevesikeskukseksi. Tarkoitus on, että hulevesikeskuksesta kävijät löytävät uusinta tietoa hulevesien hallinnasta. Samalla käynnistettiin projekti, jonka tarkoituksena on tehdä Marketanpuistosta maan johtavin näyttelypuisto hulevesihallinnan alalla. Tulevaisuudessa puistossa tulee olemaan esillä eri yritysten ratkaisumalleja, miten muuttaa hulevesi ongelmasta resurssiksi. Restauroitu Lampola toimii myös vuokrattavana luento- ja kokoustilana. Lisätietoja vuokrauksesta löydät täältä.

 

Kävijät löytävät Marketanpuistosta tänä päivänä noin 80 yrityksen tuotteita ja palveluita. Jatkuvasti yleisölle auki pidettävänä näyttelyalueena puisto elää kaikkina vuodenaikoina, ja tarjoaa jatkuvasti uutta ja mielenkiintoista ympäristöstään kiinnostuneille ihmisille.

 

Marketanpuistosta on vuosien kuluessa kehittynyt monipuolinen tapahtumapuisto, jossa järjestetään vuosittain näyttelyitä sekä työnäytöksiä, erilaisia myyntitapahtumia sekä yritysten markkinointi- ja koulutustapahtumia. Kesäkuun alussa puistossa järjestetään Kevätpuutarhapäivä, ja elokuun lopulla Syyspuutarhapäivä, joissa on vuosittain vieraillut noin 2 000 – 4 000 kävijää.

 

Puistossa kävijöitä palvelee myös info-piste, joka on avoinna toukokuusta syyskuuhun. Info-pisteestä löytää infopisteen hoitajan, joka on paikalla tiistaista-lauantaihin ja joka neuvoo kävijöitä jäsenyritysten tuotteista sekä antaa puutarhaneuvontaa. Tilauksesta puistossa järjestetään myös maksullisia esittelykierroksia kävijöille.

 

Lisätietoa puistosta antaa Marketanpuiston toiminnanjohtaja Märta Angervuori (041 739 7647,marta.angervuori@axxell.fi). Kesäkaudella myös infopisteen hoitaja (040 831 2202, marketanpuisto@gmail.com) antaa lisätietoa puistosta.

X