Kymmenessä vuodessa seitsenhehtaariseksi kasvanut Marketanpuisto on Suomen suurin näyttelypuisto. Sen lukuisat eri yritysten osastot ja näytepuutarhat antavat erinomaisen kuvan siitä, millaisia ratkaisuja suomalaisessa pihassa ja puutarhassa voi käyttää ja miten ne kestävät ajan hammasta aidossa ulkoympäristössä.
Perhostutkimusta Espoon Marketanpuistossa
Timo Lehdon ja Tero Koskisen voimin tehtiin Marketanpuistossa perhostutkimusta vuosina 2003-2005.
Lajistotutkimuksessa käytettiin ensisijaisesti kolmea maarysätyyppistä valopyydystä. Jonkin verran tehtiin aktiivihavainnointia päivällä sekä kukilta haavimista illalla ja yöllä. Syöttipyydyksiä oli käytössä satunnaisesti. Valopyydyksissä oli käytössä 250W kirkaskupuiset elohopealamput. Pyydykset sijoitettiin avoimille ja puoliavoimille alueille puistoon paikkoja välillä vaihdellen. Valot olivat päällä lähestulkoon yhtäjaksoisesti toukokuusta lokakuulle koko vuorokauden pimeän ajan.
Kasvilajistoltaan monipuolinen Marketanpuisto keräsi havaintoaikana runsaasti perhosia.
Kokonaislajimäärä makroperhosten (Macrolepidoptera) osalta on tähän mennessä Marketanpuiston alueella 390 lajia. Päiväperhosten vähäisestä havainnoinnista, havaintojakson lyhyydestä sekä syöttipyynnin vähyydestä johtuen on arvioitavissa että makroperhosten lajimäärä alueella on todellisuudessa pitkälti yli 400.
Alla on luettelo käynnissä olevan perhostutkimuksen merkittävimmistä havainnoista Marketanpuistossa tutkimusajanjaksolla.
Suomessa harvinaiset perhoslajit:
Gastropacha populifolia - haapanorsu
Agrius convolvuli – kiertokiitäjä
Callimorpha dominula – kiiltosiilikäs
Lithosia quadra - Isokeltasiipi
Cucullia absinthii - malikaapuyökkönen
C. artemisiae - marunakaapuyökkönen
Calyptra thalictri
Hydraecia ultima – hierakkayökkönen
Niittyjen ja kosteikkojen perhoslajit:
Malacosoma castrense - niittyrengaskehrääjä
Perizoma sagittatum - nuolimittari
Pseudeustrotia candidula - rusokiiltoyökkönen
Cyclophora pendularia – pajuvyömittari
A. sparganii - pistelampiyökkönen
Agrotis segetum - orasyökkönen
Apamea oblonga - kiiltojuuriyökkönen
Noctua interposita - täplämorsiusyökkönen
Jalopuumetsien perhoslajit:
Catocala sponsa - ritariyökkönen
Xanthia citrago - lehmuskeltayökkönen
Dichonia eremita - sammaljäkäläyökkönen
Puutarhojen ja kulttuuriympäristöjen perhoslajit,
jotka Marketanpuistossa tavallista runsaampia:
Hadena compta - vyöneilikkayökkönen
Sphinx ligustri - syreenikiitäjä
Hydraecia petasitis – ruttojuuriyökkönen
24.10.2005
Timo Lehto
- - - - - - - - - - -